Kuka tahansa, joka tietää mitä haluat, voi kuulua verkostoosi ja auttaa sinua eteenpäin.
Kuten monet nuoret aikuiset, olin pitkään tuuliajolla ja etsin paikkaani. Korkeakoulututkinnon puute ja vähäinen työkokemukseni tuntuivat työmarkkinoilla todella rajoittavilta tekijöiltä. Miten kukaan koskaan voisi palkata minut, jos en pystyisi riittävästi osoittamaan kykyjäni paperilla? Tunsin kyllä ihmisiä, joilla uskoakseni oli minusta positiivinen ja osaava mielikuva. En kuitenkaan uskonut sillä olevan mitään merkitystä.
Mielessäni verkostot olivat kuitenkin jotain, joita jo valmiiksi menestyneillä ihmisillä oli. Koko idea verkostoitumisesta ei tuntunut lainkaan koskettavan minua.
Ensimmäinen kokemukseni siitä, että minullakin on verkostoja, tapahtui noin viisi vuotta sitten. Työttömänä ja toimettomana päädyin kesäksi Helsingin Vamoksen toimintaan. Myöhemmin samana syksynä yksi heidän ohjaajistaan, Siisi Hirvikoski, kuuli avoimesta työharjoittelupaikasta järjestöalalla ja muisti minut.
Yllätyin ja ilahduin yhteydenotosta. En ollut sitä ennen ymmärtänyt, että hänestä oli kesän aikana tullut osa minun verkostoani. Lähetin hakemuksen, kävin haastattelussa ja sain harjoittelupaikan.
Pääsin näyttämään kykyni ja verkostoitumaan lisää. Se poiki minulle ennen pitkää aivan toisen alan työpaikan, jossa sain laajentaa osaamistani sydämeni kyllyydestä. Olin vihdoin päässyt näyttämään kykyni ja saanut jalkani kunnolla työelämän oven väliin.
Kohtaan elämässäni varmasti vielä lisää käänteentekijöitä, mutta aion olla sitä myös muille.
Kirjoittaja Riikka Puttonen työskentelee Lasten ja nuorten säätiössä.