1. Millä reseptillä kestävyyskriisi ratkeaa?
Osittain niin, että toimimme tehokkaammin, tuottavammin ja kilpailukykyisemmin. Jos tehokkuuden vastakohta on tuhlaaminen, niin siihen meillä ei ole varaa, kun käytössämme on yhden rajallisen maapallon resurssit.
Vielä oleellisempaa on kuitenkin määritellä edistymistä uusilla tavoilla. Mitäpä jos edistymistä olisikin irtiotto kansalaisten kokemista riittämättömyyden ja mitättömyyden kokemuksista? Tai millaisen yhteiskunnan saisimmekaan aikaiseksi, jos päättäväisesti houkuttelisimme esiin toistemme parhaita puolia?
On kysyttävä avoimin mielin, mikä tekee elämästä elämisen arvoista ja lähdettävä sitten kulkemaan tunnistettua suuntaa kohti.
2. Millaista edistystä ihmiskunnan tulisi tavoitella, jotta voimme rakentaa kestävämpää tulevaisuutta?
Vaurastuneissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa, kansalaisten hyvinvoinnin parantuminen on yhä väljemmin yhteydessä elintason parantumiseen. Vauraus on jo antanut meille kutakuinkin kaiken sen, mitä sillä on annettavana. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on nautittu talouskasvun tuomista hedelmistä täysimääräisesti. Nyt tämä hyvinvoinnin lähde on kuivumassa.
Painopisteen siirtäminen elintason parantamisesta elämänlaadun kohentamiseen on vastaus samanaikaisesti kestävyyskriisiin ja oman elämän merkityksettömyyden haasteeseen.
Aineettomat asiat ovat runsaita. Niiden lisääminen ei ole keltään pois toisin kuin talouden kasvattaminen keinolla millä hyvänsä. Ehtymättömiä hyvinvoinnin lähteitä ovat esimerkiksi tieto, ystävyys, luottamus, kauneudentaju, tyytyväisyys ja elämänilo.
3. Millainen on työn tulevaisuus kestävämmässä yhteiskunnassa?
Työ saa uusia tarkoituksia. Työtä tehdään yhä enemmän yhteiskunnallisten ja planetaaristen ongelmien ratkaisemiseksi. Silloin työ tuntuu sen tekijästä tekemisen arvoiselta. Työllä on erityistä merkitystä sen tekijälle, kun työn avulla saadaan aikaan asioita, jotka lisäävät tulevaisuuden toivoa.
4. Onko tulevaisuudessa enemmän arvoa osaamisella vai sivistyksellä? Mikä ero niillä on?
Painopiste siirtyy yksittäisten asioiden hallinnasta niihin suhtautumiseen. Tämä johtuu siitä, että monenlaista oppii, kun suhtautuminen opittavaan asiaan on rakentava. Toisin sanoen yhä enemmän painoarvoa on sillä, kuinka rakennamme yhteyksiä ympärillämme olevaan maailmaan. Silloin oppimisessa alkaa jo olla kyse sivistymisestä. Sivistymisen korkein muoto on sen maailman rakastaminen, jonka osana elämää eletään.
5. Miten koulut ja oppilaitokset voivat vastata kestävän tulevaisuuden haasteeseen?
Koulujärjestelmämme on taantunut olemassa olevien hyvinvoinnin tavoittelun tapojen ja yhteiskunnan rakenteiden jatkuvuuden turvaamiseen. Rinnalle tarvitaan yhteiskuntaa uudistavaa oppimista, jota näkemyksellisellä johtamisella voidaan lisätä. Toisin sanoen sivistystehtävä korostuu tulevaisuuskestävää maailmaa rakentavassa koulussa tai oppilaitoksessa.
Lue myös juttusarjan muut osat:
Tutkija Emma Hakala: “Koulut ja rehtorit voivat toimia ekologisen jälleenrakennuksen kirittäjinä”
Professori Reijo Karhinen: “Rehtori ei voi tehdä uudistuksia yksin, mutta hän voi yksin estää ne”
Lue lisää Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmasta tästä.